lauantai, 27. helmikuu 2010

Vihdoinkin seinällä

Paperinarutaulut ovat löytäneet paikkansa olohuoneessamme. Mdf-levyn pohjaan koversin kuvioita, hioin, maalasin, hioin ja maalasin. Keskustaan tein paperinarusta pikkuryijyn. Ylimmäisessä valkoinen paperinaru ja alimmaisessa sekä valkoista, että vihreää paperinarua. Aikaa vievää hommaa, mutta tosi mukavaa, kun siihen oli Pio vuonna aikaa ;-).

 

1267294142_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

sunnuntai, 31. tammikuu 2010

Kulkukortti- ja avainkorut

Työkavereittein pyynnöstä ja innoittamana väsäsin muutaman kulkukortti- ja avainkorun. Osa on tuunattu käytössäni olleista koruista ja osa tehty ihan uusista materiaaleista.  Korujen tärkein ominaisuus on rikkoontuminen, niin hassulta kuin se tuntuukin. Me "avainkaulalliset" jos jäämme korustamme roikkumaan, niin henki ei salpaudu, kun koru menee poikki.  Jokaisella meistä on oma tyylimme,  värimaailmamme ja makumme sekä  laadun ja materiaalin suhteen. Millaisista koruista Sinä pidät?

1264953676_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

keskiviikko, 30. joulukuu 2009

Antoisaa vuotta 2010!

Vuoden toiseksi viimeisen päivän ilta käsillä ja lunta sataa taivaan täydeltä. Ihanaa, että saimme viettää valkean Joulun ja lunta riittää vielä uuden vuoden alkuunkin Hymy.

Katsaus menneeseen tuo mieleen ihania muistoja, käsillä tekemistä mahtavien ihmisten kanssa, opintovapaan jälkeen paluu työyhteisöön sekä uusiin haasteisiin ja tärkeimmät ilonaiheet, kahdeksankuukauden ikäiset lapsenlapset.  Mahtavaa seurata tyttösten kehitystä ja touhuja, onneksi molemmat asuvat lähistöllä.

Käsillä tekemistä toivon pystyväni harrastamaan tulevana vuonna yhä enemmän. Oheisessa kuvassa on joululahjaksi tekemäni kaulakoru ja korvikset.

1261939120_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

lauantai, 14. marraskuu 2009

Talvi tekee tuloaan.....

Aika kulkee kuin siivillä ja huomasin, että lokakuun kirjoitus jäi kokonaan väliin, sorry ystävät. Sitä se finanssimaailmaan palaaminen teettää, kaikkea kivaa ei ehdi tehdä ja touhuta, vaikka mieli tekis.

Tanssiharrastukseen löysin hyvän porukan Keravalta ja joka maanantai ajan innolla tanssiharkkoihin. Ei haittaa, vaikka ei ole kavaljeeria omasta takaa, saapi lainata muitten ;-), eli miehet laitetaan kiertoon illan aikana.

Eräänä iltana kokoonnuimme kotiini tekemään korvakoruja. Siitä sitten innostuneena itsekkin  väsäsin muutaman illan -> telineen täyteen korviksia. Jospa ne löytäis tiensä vaikka pukinkonttiin joissan joulumyyjäisissä.

1258222284_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

lauantai, 26. syyskuu 2009

Syksy jo saa.....

.... ja lehti putoaa. Ja omput kans. Yritän ehtiä poimimaan omput maasta ennenkuin etanat ehtii syömään niitä. Tänään löysin netistä muutaman hyvän omppupiirakan ohjeenkin ja kohta testaan toisen ohjeista.

Kädentaitojen saralla on ollut aika hiljaista. Neuletyö tai oikeastaa kolme on odottamassa korissa. Inkalle haalari pitäis saada valmiiksi ennekuin tyttö kasvaa ohi koon. Novitan viimeisimmässä lehdessä oli Puro langasta veikeä keeppi ja sitä olen myös tekemässä, se kolmas onkin haarukkapitsiviitta, jossa pitsisuikaleet odottaa yhdistämistä Hymy.

Eräänä viikonloppuna askartelin kirpparilta ostamistani peileistä servettitekniikalla oheisen näköisiä:

1253968159_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Voisikohan näitäkin tehdä porukalla kotikutsuilla? Kiinnostuiko joku?